Onko väärin laihtua, jos on aikaisemmin puhunut kehopositiivisuuden puolesta?

Tätä kysymystä on pyöritelty sosiaalisessa mediassa nyt hyvän aikaa. Kun lihavuuteen on löydetty tehokasta lääketieteellistä apua, kuten pistoshoidot ja leikkaukset, on alettu pohtimaan kehopositiivisuuden ja sen keulakuvien uskottavuutta. Voiko samaan aikaan puhua kaikkien kehojen kauneudesta ja laihduttamisen vahingollisuudesta, kun päivä päivältä muistuttaa enemmän kauneusihanteita?

Asia on ajankohtainen myös minulle, sillä minut on lihavuusleikattu syyskuussa. Olen jo vuosia puhunut kehopositiivisuuden puolesta ja kritisoinut sitä ulkonäkökeskeistä ja toksista ruoka-asennetta kantavaa kulttuuria jossa elämme. Ja aijon tehdä niin jatkossakin.

Tämä kohu ehkä alleviivaa hyvin sitä, mikä mielestäni on aina ollut vialla keskustelussa kehopositiivisuudesta. Sitä ei ole edes haluttu ymmärtää oikein. Kehopositiivisuudessa ei ole koskaan ollut kyse lihavuuden ihannoinnista, vaan itsensä ja muiden hyväksymisestä sellaisena kuin on. Se kattaa kaikenlaiset kehot painoon, ihonväriin, ikään tai vamaan ja sairauteen katsomatta. Kyse ei ole yhden kehon nostamisesta toisen yläpuolelle, vaan kaikkien samalle viivalle asettamisesta. Kaikkien hyväksymisestä. Siitä, että sun arvo ei ole riippuvainen sun ulkonäöstä.

Sekä kehopositiivisuutta että nyt lääketieteellisten apumenetelmien käyttöä sekä siitä seuraavaa laihtumista kritisoidaan muka huolestuneena ihmisten terveydestä. Lihavuutta ei saa ”ihannoida” koska silloinhan ihmiset ovat vain tyytyväisiä lihavuuteensa eivätkä halua laihtua -mutta auta armias jos et laihdu itseäsi vihaten, näännyttäen ja taistellen kehon selviytymismekanimeja vastaan, niin väärin laihduttu. Ja sitäpaitsi, laihdut liikaa ja olet taas jotain, jota voi ”huolissaan” kauhistella. Kyse ei ole huolesta, kyse on muiden kehojen kontrolloinnista ja itsensä nostamisesta toisen ihmisen yläpuolelle.

Kuten sanottu, minut on leikattu. Ja kyllä, aijon edelleen puhua laihdutuskulttuurin vahingollisuudesta, toksisesta ruokasuhteesta sekä liputtaa kehopositiivisuuden puolesta.

Minun matkani kohti tavoitteitani, joita ei ollut pieni vaa’an lukema tai kauneusihanteisiin sopiva ulkonäkö, lähti itseni hyväksymisestä. Kun opin rakastamaan itseäni siinä tilanteessa kuin silloin olin, ymmärsin samalla että ansaitsen ja haluan tarjota itselleni helpompaa, sujuvampaa arkea ja enemmän terveitä vuosia. Tähän yksi osatekijä oli yksinhuoltajuus, sillä tajusin myös miten paljon mun omat lapset rakastaa ja luottaa muhun, kuinka äärimmäisen tärkeä olen heille ja miten minua ei voisi kukaan heille korvata. He näki sen kaiken hyvän minussa juuri silloin, juuri sellaisena kuin olin, joten se oli aika helppo sitten nähdä itsekin. Tämä on oikeasti aika loogista, sillä ei ihminen näe vaivaa sellaisten asioiden eteen joista ei välitä. Pitkäjänteinen, monesti vaikea työ vaatii sen että sitä tehdään jonkin sellaisen eteen joka on itselle tärkeää. Siksi jokainen huolitrollaaja paljastaa itsensä heti alkumetreillä -jos oikeasti haluat tukea ihmistä, et yritä murentaa hänen itsetuntoaan lyttäämällä häntä.

Ja jos tiesin ennen miten kamala meidän laihdutuskeskeinen ajattelutapa on, niin oman painonpudotuksen myötä sen on tajunnut entistä selvemmin. Jo nyt, kun olen edelleen vaikeasti ylipainoinen, mutta selkeästi pienempi kuin ennen, minulle saatetaan heittää aivan ajattelemattomia kommentteja. Kuin olisin yhtäkkiä tullut laihuuden ihannoijien salaseuraan ”oikealle puolelle” jossa laihdutus on kunniaa ja iloitaan vaikkapa sairastumisen aikana pudotetuista kiloista. Sanomattakin selvää, että kun olen tehnyt valtavan määrän töitä oman ruoka- ja kehosuhteeni kanssa, niin nämä tilanteet oikein korostuvat ja niitä hiukan hätkähtää. Aikaisemmin, kun ihmiset välttelivät painosta puhumista kanssani, siltä oli paljon paremmin suojassa, se ei tullut henkilökohtaiseen tilaan.

Minä en ole kilojani velkaa kenellekkään. En eteenkään heille, jotka käyttävät kehopositiivisuutta keppihevonsena oikeuttaakseen toisten kehojen kommentoinnin. Kehopositiivisuus kulkee mukanani, olinpa sitten minkä kokoinen tahansa. Muistetaan myös, että vaikka on tosi tärkeää puhua terveydestä, vahingollisesta keho- ja ruokapuheesta ja kyseenalaistaa ulkonäkökeskeistä tapaa ajatella asioita, niin kenenkään kehoa ei saa kommentoida negatiivisessa valossa. Painoasioissa pidättäytyisin myös positiivisesta kommentoinnista, ellei ole aivan varma, että ne ovat odotettuja ja haluttuja.